Kevään kuulumisia

Kevät tuli ja meni ja nyt eletään jo melkein heinäkuuta. Kevään kisoissa testailtiin muutamaa nuorta koiraa kisatilanteessa. Safarikauden jälkeen siirtyminen kisanopeuksiin ei sujunut ihan ongelmitta ja tulos oli sen mukainen. Hitaaseen vauhtiin tottunut elimistä ei kestänyt korkeaa maitohappopitoisuutta ja aiheutti ongelmia varsinkin Ohkolan kisoissa. Itse jouduin keskeyttämään kisan muutama sata metriä ennen maalia, kun toisen pyöräparissa olleista nuorista pojista lihaksisto teki stopin ja ”muuttui hyytelöksi”. Junnun jalat eivät vaan kerta kaikkiaan kantaneet yhtään ja se oli tuotava mönkijällä autolle. Kaivolan Teemun ajaman toisen valjakon junnukoiralle kävi samalla lailla, mutta se kykeni juoksemaan maaliin parin minuutin huilitauon jälkeen.

Jämillä rataa jouduttiin lyhentämään korkean lämpötilan takia 3,2 kilometriin. Jämillä Teemu ajoi jälleen nelosessa. Tällä kertaa toisella johtajalla oli jotain ongelmia alkumatkasta, eikä se juossut kunnolla ensimmäiseen puoleentoista kilometriin. Loppumatkasta meno vähän parani, mutta lopputulos ei huonon alun takia ollut kummoinen. Itse ajoin tällä kertaa kakkosessa. Koirat juoksivat todella hyvin alkumatkan. Kolmosen lenkin risteys meni hyvin vaikka koirat eivät olleet koskaan kääntyneet sinne, mutta ongelmat alkoivat heti seuraavassa mutkassa. Koirat eivät osanneet lukea rataa vaan yrittivät juosta mutkasta suoraan jatkuvaa uraa pitkin. Kun itse tajusin tilanteen, annoin koirille suuntakäskyn ja koirat reagoivat siihen välittömästi korjaten juoksusuuntaa. Valitettavasti koirien ja oikean reitin väliin ehti ilmestyä iso puu ja koirat joutuivat jatkamaan väärää reittiä. Itse luulin tekeväni hallitun kaadon kun koirien ja kickbiken väliin oli ilmestynyt iso puu. Muutaman ympäri pyörityn kierroksen jälkeen kävelin takaisin kickbiken luo ja aloin keskustella koirien kanssa mihin suuntaan pitäisi lähteä. Hetki pyörittiin paikallaan oikeaa suuntaa etsien ennen kuin päästiin jatkamaan matkaa. Parin kilometrin kohdalla tuli ohitus jossa ohitettavan koira väisti viime hetkellä suoraan Devilin eteen ja koirat törmäsivät vähän toisiinsa. Ilmeisesti törmäys laukaisi jonkinlaisen kiputilan Devilin jalassa, koska koira juoksi ontuen muutaman sata metriä ohituksen jälkeen sotkien molempien juoksurytmin. Tuloksena oli kuitenkin luokan voitto ja kisan toiseksi paras aika. Kaatumisen seurauksena olkapää alkoi oireilla vähän illan aikana ja aamulla koko yläneljännes oli turvoksissa. Rataa purkaessa käytiin katsomassa kaatumisjälkiä ja todettiin että oli tullut pyörittyä maassa lähes viisi metriä.

Nyt aikaa tuosta kaatumisesta on kulunut reilu kuukausi ja olkapää alkaa pikkuhiljaa kestämään käyttöä. Kickbiketreenejäkin pystyy jo tekemään, joten tämä kesä ei mene pelkästään pyöräilyksi edellisen tapaan. Loppukesäksi odottelemme syntyväksi pentuja, joten toivottavasti Ruotsin MM-kisoihin vuodelle 2015 alkaa kohta olemaan valjakko kasassa.

McAhon Sprintti

Kauden päätteeksi 24.3. päätimme järjestää pienimuotoisen kutsukisan omilla safariurillamme. Kisaan kutsuttiin L-SVU:n lisenssillä kilpailevia kuskeja. Kilpailussa ajettiin kolme 2,2 kilometrin kierrosta siten että jokaisen kilpailijan lähtöjen väli oli 20 minuuttia. Lisäksi lopuksi järjestettiin pentuluokka alaikäisille koirille. Kisa oli mukava kauden päätös, koirat olivat hyvässä kunnossa ja juoksivat hyvin samoin molemmat pentutiimit. 

Kuvia kisasta

Seuraavaksi odotetaan kevätkauden alkua. Lumien hitaan sulamisen takia kevään ensimmäinen kisa jouduttiin siirtämään kahdella viikolla.

Scandinavian Open Championship

SOC oli ja meni maaliskuun alkupuolella (8-10.3.). Kisat menivät odotetusti ja tuloksena kolmas sija kauden parhailla suorituksilla. SM-kisojen jälkeen täytyi alkaa tosissaan miettimään missä on vikaa ja miten sen saisi korjattua kolmessa viikossa tai ainakin yrittää saada paras mahdollinen kisakunto SOC:iin. Koirien treeniä muutettiin vähän ja toivottiin tämän muutoksen saavan jotain aikaiseksi. Eli kestävyys ongelmaa aloitettiin korjaamaan nopeusharjoitteita lisäämällä, tavoitteena saada koirien juokseminen helpommaksi jolloin ne kestäisivät matkaa paremmin. Kurssin muutos ei aluksi näyttänyt tuovan merkittäviä muutoksia näkyviin, mutta valittu suunta haluttiin kuitenkin pitää loppuun asti, jos ei muuta niin edes testinä tulevia vuosia varten. Viimeisessä treenissä ennen kisaa koirat lopulta ”löysivät” rennon tavan juosta ja niiden juokseminen näytti hyvältä ensimmäistä kertaa koko talvena (siihen asti se oli ollut kovin väkinäisen näköistä).

Itse kisasta: Perjantaina koirat aloittivat todella kovalla vauhdilla, mikä alkoi kostautua kuuden kilometrin jälkeen. Pienen notkahduksen jälkeen koirat saivat nostettua tasoaan, kunnes vähän ennen kahdeksaa kilometriä alkoi seinä tulla vastaan. Koirat saivat kuitenkin tsempattua itsensä jaksamaan maaliin asti tutulla radalla kun lopun mutkainen osuus alkoi. Sijoitus ensimmäisen päivän jälkeen neljäs. Lauantaina aloitus oli selvästi rauhallisempi kuin perjantaina ja koirat jaksoivatkin hyvin vajaaseen kahdeksaan kilsaan asti, pienen notkahduksen jälkeen loppu tultiin kuitenkin selvästi perjantaita kovempaa. Aika parani perjantaista 17 sekuntia ja sijoitus edelleen neljäs 11 sekuntia kolmantena olevasta venäläisestä. Sunnuntaina koirat aloittivat lauantain tapaan ja jaksoivat juosta koko matkan ilman ongelmia. Aika parani lauantaista 20 sekuntia, mikä riitti nostamaan sijoituksen kolmanneksi ohi venäläisen kahdella sekunnilla.

Aikojen paraneminen n. 20 sekunnilla päivää kohden on aika paljon, eikä se ole mitenkään tavoiteltava tilanne. Koirien pitäisi pystyä juoksemaan samalla tasolla koko kisa, mutta nyt nopeusharjoitteet olivat saaneet koirat ”luulemaan” että matkaa on korkeintaan kuusi kilometriä. Ne pystyivät kuitenkin itse suhteuttamaan aloitusnopeutta matkaan, kun olivat sen ensin itse juosseet ja ”todenneet” treenejä pidemmäksi. Itse olisin tietysti voinut (=pitänyt) ensimmäisenä päivänä rajoittaa koirien juoksemista alkumatkasta ja siten edesauttaa niiden jaksamista loppumatkasta, mutta neljän koiran sprintti on kuitenkin pääsääntöisesti luokka, jossa koirien on pystyttävä juoksemaan alusta loppuun täysiä ilman että kuski säätää nopeutta jarrulla.

Ohkolan Talviajot 16.-17.2.

Ohkolassa, Mäntsälässä järjestettiin nelosen SM-kilpailut. Kisat olivat itselle talvikauden päätavoite. Radat olivat taas huippuluokkaa, joskaan eivät huippunopeat. Kova pohja ja pinnassa oleva ohut irtolumikerros tekivät radasta helpon ajaa, mutta samalla vauhdit jäivät vähän maltillisemmiksi. Tällä kertaa osallistuin nelosen lisäksi myös uuteen kansalliseen kahden koiran luokkaan. Lisäksi Mansikkaniemen Jere ajoi koirillamme nelosen juniori luokassa.

Lauantaina nelosessa koirat juoksivat hyvin reiluun viiteen kilometriin asti. Sen jälkeen nopeus alkoi pudota. Puolitoista kilometriä ennen maalia tuli sotku kun toinen johtaja hidasti vauhtia tarpeilleen ja horjahti lopuksi. Sotku oli pakko käydä selvittämässä, joten aikaa kului reilu viisitoista sekuntia. Maali suoralla oli kaksi samansuuntaista uraa joiden välissä matala valli. Johtajat päättivät että toinen ura on parempi ja hyppäsivät vallin yli ja jatkoivat matkaa toisella uralla. Tosin ajanotto katkesi samassa kohdassa, jossa koirat hyppäsivät vallin yli. Johtajat olivat todella väsyneen oloisia maalissa ja toisella oli jo loppumatkalla vaikeuksia pysyä vauhdissa mukana. Ensimmäisen päivän jälkeen tuloksena oli kolmas sija. Kärki aivan liian kaukana, mutta neljäs vain kahden sekunnin päässä.

Kilpailuun oli tullut uutena luokkana kahden koiran luokka (tuli uusimmassa kansainvälisessä sääntöpäivityksessä syksyllä 2012), joten täytyihän siihen osallistua. Koirat juoksivat kohtuuhyvin, mutta reen luistossa olisi ollut toivomisen varaa (voitelin kahdet jalakset, joista nelosessa olleet toimivat loistavasti, kakkoseen vaihdoin toiset, koska halusin säästää hyvin toimivia sunnuntaille pelkällä harjauksella). Tuntuuhan se nelosen jälkeen ihan mopoluokalta ajaa kahdella koiralla, joten koirien suoritus tuntui hitaalta. Järjestäjille tuli pieni moka kakkosen järjestelyissä, kun eivät muistaneet radan menevän ristiin puolessa välissä. Nauhat oli laitettu paikoilleen maaliintuloa varten vaikka kilpailijat eivät olleet ehtineet mennä kohdan ohi. Koirat juoksivat nauhoista läpi, mutta Apassi onnistui hyppäämään seisingin yli, joten jouduin pysähtymään selvittämään sotkun. Loppumatkan ylämäissä koirat hyytyivät aika paljon. Tuloksena oli kuitenkin voitto huimasta kolmen osallistujan joukosta. Toivottavasti tämä luokka saa vielä tuulta purjeisiinsa ja vakiinnuttaa asemansa kilpailuissa.

Sunnuntaille vaihdoin Devilin pyöräparista keulaan, koska se tuntui lauantaina jaksavan parhaiten ja Ellis sai siirtyä pyörään lauantain vaikeuksien takia. Koirat lähtivät ehkä hieman rauhallisemmin kuin lauantaina, mutta kuitenkin eroa kärjessä ajavaan Kaivolan Teemuun ei ollut neljän kilometrin kohdalla kuin n. 25 sekuntia. Kuuden kilometrin kohdalla koirilla tuli seinä vastaan ja loppu tultiin todella hiljaa. Ero neljäntenä lähteneeseen Lehtomäen Vesa-Pekkaan kuitenkin kasvoi 40 sekuntiin ja tuloksena oli SM-pronssi.

Junnuissa Jere oli ensimmäisen päivän jälkeen kolmantena, mutta sunnuntaina Jere ajoi edellä lähteneen kiinni. Maaliin pojat tulivat peräkkäin, Jere reilu kymmenen metriä edellä lähteneen perässä. Sunnuntain hyvä ajo nosti Jeren SM-hopealle kahden sekunnin erolla kolmanneksi tulleeseen!

Kilpailu ei kokonaisuutena sujunut omalta osalta aivan suunnitelmien mukaan ja koirien suorituksiin jäi paljon toivomisen varaa, varsinkin kun kyseessä oli talvikauden tärkein kilpailu. Kestävyys puolella näyttäisi olevan isoja ongelmia, jotka ilmeisesti juontavat juurensa syksyn treeneihin. Koko kauden päätavoite oli syksyn EM-kisoissa ja koko syksyn treenit tehtiin sen ehdoilla. Satsaus nopeuspuolen treeneihin alkukaudesta näyttää nyt kostautuvan kestävyyspuolella. Mutta eipä tuo kovin suuri haitta ole, kun suhteuttaa sen siihen, mikä oli tärkeintä koko kautta ajatellen.

Seuraavaksi käydään äheltämässä Kouvolassa parilla koiralla ja sitten vuorossa onkin PM-kilpailut (SOC) Rautavaaralla.

Kuva lauantain maaliintulosta.

Jere Mansikkaniemi tulossa maaliin sunnuntaina

Powerline Sprint 9.-10.2.

Rautavaaran Metsäkartanolla järjestettiin Powerline Sprint. Kilpailussa järjestettiin myös rekikoirien SM-kilpailukoe. Matkana kisassa oli 9,1 km, joka on aika paljon ylipitkä matka meidän koirille. Rata oli pohjaltaan melko kova, mutta pinnassa oleva irtolumi teki siitä koirille hitaan juosta. Perjantaina radalta oli poistettu perinteisen latu-ura, mikä oli hajottanut radan pinnan. Lauantaina koirat juoksivat kohtuuhyvin kuuteen kilometriin asti. Loppumatkan alamäki osuudella osalla koirista oli huomattavia vaikeuksia. Toinen pyöräkoira upposi alamäissä useamman kerran radan läpi. Molemmilla johtajilla oli vaikeuksia jaksaa juosta maaliin asti. Sunnuntaille vaihdoin toisen pyöräkoiran johtajaksi, koska se vaikutti lauantaina jaksaneen parhaiten. Noin neljän kilomerin kohdalla sain edellä lähteneen Hytösen Essin kiinni, koska Essi oli joutunut vaihtamaan johtajia. Essi ehti jatkaa matkaa noin kaksikymmentä metriä ennen kuin olisin ollut rinnalla. Pysyimme alle sadan metrin etäisyydellä reiluun seitsemään kilometriin asti. Lopussa osa koirista hyytyi todella pahasti. Tuloksena oli kolmas sija ja SM-kilpailukokeen voitto. Ero kärkeen oli liian iso, mutta ei se ollut pieni taaksepäinkään.